Sinnikästä tuotantoa

Väikkäriä permakulttuurista, ruoantuotannosta ja energiasta


Jätä kommentti

Luentotehtävä: Vertaile luonnonmukaista ja tavanomaista tuotantoa ravinteiden kierrätyksen kannalta

Luentotehtävä: Mikä merkitys ravinteiden kierrätyksellä on maataloudessa? Mistä ravinteet tulevat ja mihin ne päätyvät? Vertaile luonnonmukaista ja tavanomaista tuotantoa ravinteiden kierrätyksen kannalta.

Maataloussysteemien ravinteidensaanti nojaa toisaalta kallioperän rapautumisesta syntyviin ravinteisiin, että ilmakehän typpeen (MAA200-kurssi, MAAT201-kurssi). Kallioperäperäiset ravinteet ovat jakautuneet alueellisesti eri lailla riippuen maaperän syntyhistoriasta. Suomessa Kaakkois-Suomen ravinteikkaat, lajittuneet savimaat ovat erityisen tärkeitä maataloudelle (MAA200).

Hyvin suunnitellulla viljely- ja ravinnekierrolla voidaan minimoida ulkoisten tuotantopanosten tarve: syväjuuriset kasvit nostavat ravinteita syvemmältä maasta kuohkeuttaen samalla viljelymaata, ja typensitojakasvit sitovat typpeä ilmakehästä. Myös hyväkuntoinen humus on tärkeää kasvien typensaannille. Mikäli maataloussysteemin ravinnekierto ei ole kunnossa, eli suljettu, joudutaan viljelyssä turvautumaan ulkoisiin ravinnepanoksiin, kuten energiaintensiiviseen keinotyppeen ja kaivannaisperäisiin rajallisiin ravinteisiin. Tällainen avoin systeemi on äärimmäisen tuhlaileva, sillä se vaatii suuria määriä ostettuja ravinteita ja energiaa tuottaakseen satoa ja runsaat määrät jätettä.

Maataloussysteemeitä tulisikin kehittää vastaamaan enemmän luonnon ekosysteemeitä, jotka tulevat toimeen ilman ulkoisia panoksia. Maataloussysteemit ovat pitkälti avoimen tai lähes suljetun systeemin kaltaisia. Typpeä menetetään vesistöjä kuormittavan huuhtoutumisen kautta. Suuria määriä typpeä katoaa systeemeistä myös lannan varastotappion ja lopputuotteiden, kuten ruoan, kautta. Fosforimenetykset johtuvat pääasiassa siitä, että pelloille ei palauteta rehun sitomaa fosforia lantana.

Tärkeimmän kasviravinteen eli typen kiertoa kyettäisiin tehostamaan välttämällä ravinnehuuhtoumia pellosta, tehostamalla rehukasviperäisten ravinteiden kiertoa yhdistämällä kasvin- ja eläintuotanto, ja käyttämällä lanta hyväksi kasvintuotannossa, sekä minimoimalla ihmisperäiset ravinnetappiot yhdyskuntalietteen hyväksikäytöllä viljelyssä. Fosfori- ja kaliumtappioita kyettäisiin vähentämään merkittävästi jo pelkän lannan käytön avulla.

Luomuviljelyssä on tehty parannuksia ravinnekierron korjaamiseksi verrattuna tavanomaiseen viljelyyn. Luomussa on tavoitteena mahdollisimman tehokas luonnon omien kiertokulkujen mukailu. Ravinnehuuhtoumia minimoidaan esi- ja aluskasveilla sekä pitämällä maan rakenne ja humuspitoisuus hyvänä. Viljelykierrolla kyetään tehostamaan saatavilla olevien ravinteiden käyttöä. Typensitojat varastoivat typpeä juuristoonsa ja apilaa voidaan käyttää myös viherlannoitteena. Pyydyskasvit nappaavat maan syvemmistä osista lisää ravinteita ja vapauttavat ne joko viherlannoitteena tai kompostoituina viljelymulta kerrokseen. Kasvin- ja eläintuotannon yhdistäminen mahdollistaa luomussa tehokkaan lannan käytön.

Luomu- ja tavanomainen tuotanto menettävät kuitenkin yhä ravinteita lopputuotteittensa muodossa. Yhdyskuntalietteen ja elintarviketeollisuuden sivutuotteiden hyödyntäminen viljelyssä parantaisi molempien systeemien ravinnekiertoa.

Lähteet:
Maa200-kurssi. 2013. Maaperätieteen perusteet.
MAAT201-KURSSI, Kivelä. 2013. Luomuravinnekierto-esitys

Mainokset