Sinnikästä tuotantoa

Väikkäriä permakulttuurista, ruoantuotannosta ja energiasta


1 kommentti

Väikkärisuunnitelmaa, kumppanuuksia ja tulevaisuuksia

Tenttien, kurssien ja rahoitushakemusten lomassa on ehtinyt edistää myös väikkäriä. Otin alkuvuodesta hieman takapakkia ensimmäisen artikkelin analyysin kanssa. Muutin analyysin toteutustapaa hieman osallistavammaksi. Uskon, että saan tuloksista nyt mielenkiintoisemmat – kunhan onnistun osallistamaan tarvittavat avainhenkilöt. Tavoitteena on saada ensimmäinen artikkeli pois käsistä kevään aikana ja siirtyä uuden rahoituksen avulla työstämään seuraavia väikkärinosasia.

Teoriaopintojen vastapainoksi olen tutustunut kumppanuusmaatalousliikehdintään ja auttanut uusimaalaisen ruokaosuuskunnan kehittämisessä. Yliopiston teoriapakerrus on tärkeää yhdistää käytännön tekemiseen. Tuntuu, että opinnot limittyvät hienosti ympärillä tapahtuviin muutoksiin. Suunta on oikea vaikka päämäärä ei ole vielä ihan selvillä.

Netti on tietenkin kuhissut tuttuun tapaan permakulttuuriuutisia. Sivupalkista löytyy linkkejä nettiartikkeleihin. Vuodenvaihteessa oli erityisen mielenkiintoista seurata keskustelua, jonka permakulttuuriliikettä kohahduttanut Holmgrenin Crash on Demand-ajatuspaperia aiheutti. Radio Ecoshock kokosi keskustelua podcastiinsa.

Mainokset


Jätä kommentti

Kuinka väitöskirja tehdään?

Opiskelin tänään väitöskirjantekoa. Tavoitteenanani oli saada selkeyttä siihen, minkälaisin askelin minun kannattaisi edetä alustavasta tutkimussuunnitelmasta eteenpäin.

Työympyröistä tuttu ja nykyinen ohjausryhmäni jäsen suositteli väikkäriprojektin suunnitteluun Beltin ja kumppaneiden väitöskirjaopasta, ”Vinkkejä väitöskirjaprosessin nopeuttamiseen” (pdf).

Kävin oppaan läpi ja luonnostelin lähikuukausiksi työsuunnitelman. Kimmon suositteleman pomodoro-metodin avulla homma hoitui reippaalla tahdilla.

Askelkuvioita lähikuukausille:

Yleistä:

  • Kirjoita pala palalta, pyydä palautetta, analysoi palaute ja muuta toimintaa sen perusteella.
  • Järjestä katselmuksia esim kappale kerrallaan, dokumentoi palaute ja tee kirjoitukseen muutoksia sen perusteella.
  • Käy kursseja, jotka tukevat väikkäriä, esim. tiivistelmien kirjoitus aihepiirin kirjoista ja tutkimuksista, joiden avulla voi rakentaa artikkelien kirjallisuuskatsauksen ja menetelmäosiot.

Väikkäriaskelmat:

  1. Alkuvuoden apurahahakuun osallistuminen.
  2. Täydennä kirjallisuusselvitystä: 5-10 kirjaa, 10-30 artikkelia joista 3-5 sivun tiivistelmät per aihepiiri.
  3. Päivitä tutkimussuunnitelmat (4 sivuinen ja 1 sivun tiivistelmä).
  4. Tutkimusmenetelmien kartoitus 1. artikkelia varten.
  5. Aloita ensimmäisen artikkelin kirjoitus.
  6. Alustava empiirisen tutkimuksen suunnitelma ja tarkempi toteutussuunnitelma 1. artikkelia varten.
  7. Päivitä kohta 3.
  8. Tutkimusaineiston keruu 1. artikkelia varten.