Sinnikästä tuotantoa

Väikkäriä permakulttuurista, ruoantuotannosta ja energiasta


Jätä kommentti

Permakulttuurin perusteet – suunnitteluperiaatteet – Jätettä ei ole

Perkaan tutkimukseeni liittyen permakulttuurin perusteoksia. Keskeinen kirja, jota tutkin on David Holmgrenin Permaculture Principles & Pathways Beyond Sustainability. Ohessa kahdeksas osa kirjasta tekemästäni lyhennelmästä.

Mollisonin mukaan jäte on systeemistä poistuva komponentti jota ei käytetä hyödyksi muiden systeemikomponenttien toimesta. Jäte on siis jotain jota ei vielä osata hyödyntää systeemissä.

Jätteen, eli materia- ja energiavuotojen, tyrehdyttäminen kokoaa yhteen useita muita keskeisiä permakulttuurimenetelmiä: suljettujen materia- ja vesikiertojen luomisen, tehokkaan energian käytön, hyödyllisen työn optimoinnin, uusiutuvien resurssien sopivan käytön, sekä itsehillinnän ja ylijäämän jakamisen periaatteen.

Toimintaperiaatteena: kieltäydy, vähennä, uudelleen käytä, korjaa ja kierrätä.

Mainokset


Jätä kommentti

Tiede ja permakulttuuri

Ohjausryhmäni kokoontui eilen ensimmäistä kertaa. Oli hienoa huomata, että kaikki olivat yhtä innoissaan väikkärini aiheesta. Vähän tutkittu aihe saa aikaan mielenkiintoisia keskusteluita ja ajatuksia siitä mihin suuntaan tutkimusta kannattaisi viedä. Yhdeksi kysymykseksi nousi holististen maanviljely- ja puutarhanhoitomuotojen rajaus.

Olen valinnut permakulttuurin esimerkiksi holistisemmasta biomassan tuotantomallista, jolla saatetaan kyetä vastaamaan energialaskun aiheuttamiin tuotanto-ongelmiin. Pohdimme eilen tulisiko tarkastelua laajentaa permakulttuurista myös muihin menetelmiin, pyrkien löytämään yhteisiä tekijöitä näiden välillä varsinkin, kun permakulttuuria ei olla tutkittu akateemisesti vielä laajasti.

Permakulttuuri ja tiede ovat vältelleet toisiaan pitkään kuin vesi öljyä. Monet permakultturistit kuten Bill Mollison katsovat, että modernia tiedettä ei tarvita todistamaan parempien menetelmien hyötyjä. Kokemuksellinen tieto riittää. Julkaistujen artikkelien puute taas tuntuu aiheuttavan akateemisissa piireissä pelkoa tieteellisen uskottavuuden heikkenemisestä. Tämä pelko johtaa pahimmillaan vallalla olevien ajatusten ja menetelmien vahvistamiseen uusien ajatusten kustannuksella. Onneksi nämä ääripäät ovat lähentymässä toisiaan ja permakulttuuria tutkitaan nyt niin akateemisesti, kuin kokemusperäisestikin parhaiden menetelmien edelleen kehittämiseksi. Taktiikoiden moninaisuus on tutkimuksessa rikkaus.

Toistaiseksi rajaan oman tarkasteluni nimenomaan permakulttuuriperiaatteiden käyttöön. Yritän tunnistaa niiden käyttöä käytännössä, ja pohtia pitääkö yleinen väittämä permakulttuurimenetelmien eduista öljyhuipun jälkeisessä maailmassa paikkaansa.

Tieteen ja kokemusperäisen tiedon suhde on yleensäkin erittäin mielenkiintoinen kysymys. Suomensin toiseen blogiini otteen David Abramin kirjasta Becoming Animal. Abram onnistuu kirjoittamaan kauniisti tieteen ja animismin kohtaamisesta.