Sinnikästä tuotantoa

Väikkäriä permakulttuurista, ruoantuotannosta ja energiasta


Jätä kommentti

Permakulttuurin perusteet – suunnitteluperiaatteet – Tarkkaile ja vuorovaikuta

Perkaan tutkimukseeni liittyen permakulttuurin perusteoksia. Keskeinen kirja, jota tutkin on David Holmgrenin Permaculture Principles & Pathways Beyond Sustainability. Ohessa kolmas osa kirjasta tekemästäni lyhennelmästä. Tekstissä on suunnitteluperiaatteita avaavia ajatuksia myös muista kirjoista.

Kokonaiskuvien ja uusien mahdollisuuksien tunnistaminen yksityiskohdista on keskeinen taito permakulttuuriperiaatteiden toteuttamiseksi. Tämä vaatii kokemusta ja olemassa olevan tiedon tuntemista, mutta lisäksi myös vuorovaikutusta suunniteltavan kohteen kanssa, sekä uskallusta muuttaa uskomuksiaan keskinäisen vuorovaikutuksen perusteella.

Vakaina aikoina systeemin jatkuvuuden kannalta on eduksi, jos se vastustaa radikaalia muutosta. Vallalla oleva systeemi muokkaa toimintaansa niin, että se vastaa hieman muuttuneita oloja ilman, että sen rakenne muuttuu. Esimerkiksi lehtipuita syntyy ja ne valtaavat tilaa metsässä ilmaston muuttuessa. Yksittäisiä puita laajempi systeemi, metsä, kuitenkin säilyy. Samoin kapitalismin voi nähdä sisäistävän vihreitä viilauksia jatkuakseen. Vanha systeemirakenne saattaa kuitenkin muuttua vakavaksi esteeksi muuttuneisiin olosuhteisiin mukautumiselle, mikäli olosuhteiden muutos on nopeaa ja voimakasta. Muuttuvissa oloissa tulisi hylätä vanhat olettamukset ja ottaa riskejä, luoda uutta systeemirakennetta. Olemassa oleva, vanha systeemi vastustaa uusia, sen valta-asemaa haastavia ratkaisuja voimakkaasti.

Kartta ei ole maasto. Permakulttuurissa on vaarana toteuttaa abstrakteja ideoita dogmaattisesti aistillisessa todellisuudessa, sekä lukkiutua vallalla oleviin oletuksiin ja oppeihin. Kirjasta luettua tekniikkaa saatetaan soveltaa ympäri maapalloa ilman pohdintaa siitä soveltuuko tekniikka juuri kyseiseen paikkaan. Tarkkaile siis rauhassa systeemiä (kuten puutarhaa) jota haluat kehittää. Selvitä mistä se koostuu, mikä toimii ja mitä voi vielä parantaa. Kun tiedät mitä haluat, voit löytää tarvittavat keinot kirjallisuudesta, kokeilla niitä ja tarkkailla auttavatko ne ratkaisemaan ongelmat. Tarvittaessa voit jälleen hienosäätää menetelmiä paremman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Tällaista suunnittelua kutsutaan adaptive management:ksi, mukautuvaksi suunnitteluksi.

 adaptive_management

Esimerkki: Kasvimaan suunnittelu alkaa tarkkailulla ja tavoitteiden asettamisella

  • Mitä halutaan kasvattaa? Syötävää (mitä syödään, kuinka paljon?), kauneutta, kohtaamispaikka, rauhoittumispaikka?
  • Minkälainen kasvimaa on nyt? Minkälaisista osista se koostuu? Mitä yksittäiset osat tarvitsevat tai tuottavat? Kuinka ne tukevat tai haittaavat toisiaan? Aurinkoiset ja varjoisat paikat, mikroilmasto (hallaa)?
  • Kuinka lisätä osien myönteisiä vuorovaikutuksia? Tulisiko osia asetella uuteen järjestykseen paikallisesti tai ajallisesti?
  • Mitä osia kasvimaalta puuttuu? Haittaavatko jotkin osat systeemin toimintaa? Mistä ravinteita, kasteluvettä, lämpöä?
Mainokset


Jätä kommentti

Tiede ja permakulttuuri

Ohjausryhmäni kokoontui eilen ensimmäistä kertaa. Oli hienoa huomata, että kaikki olivat yhtä innoissaan väikkärini aiheesta. Vähän tutkittu aihe saa aikaan mielenkiintoisia keskusteluita ja ajatuksia siitä mihin suuntaan tutkimusta kannattaisi viedä. Yhdeksi kysymykseksi nousi holististen maanviljely- ja puutarhanhoitomuotojen rajaus.

Olen valinnut permakulttuurin esimerkiksi holistisemmasta biomassan tuotantomallista, jolla saatetaan kyetä vastaamaan energialaskun aiheuttamiin tuotanto-ongelmiin. Pohdimme eilen tulisiko tarkastelua laajentaa permakulttuurista myös muihin menetelmiin, pyrkien löytämään yhteisiä tekijöitä näiden välillä varsinkin, kun permakulttuuria ei olla tutkittu akateemisesti vielä laajasti.

Permakulttuuri ja tiede ovat vältelleet toisiaan pitkään kuin vesi öljyä. Monet permakultturistit kuten Bill Mollison katsovat, että modernia tiedettä ei tarvita todistamaan parempien menetelmien hyötyjä. Kokemuksellinen tieto riittää. Julkaistujen artikkelien puute taas tuntuu aiheuttavan akateemisissa piireissä pelkoa tieteellisen uskottavuuden heikkenemisestä. Tämä pelko johtaa pahimmillaan vallalla olevien ajatusten ja menetelmien vahvistamiseen uusien ajatusten kustannuksella. Onneksi nämä ääripäät ovat lähentymässä toisiaan ja permakulttuuria tutkitaan nyt niin akateemisesti, kuin kokemusperäisestikin parhaiden menetelmien edelleen kehittämiseksi. Taktiikoiden moninaisuus on tutkimuksessa rikkaus.

Toistaiseksi rajaan oman tarkasteluni nimenomaan permakulttuuriperiaatteiden käyttöön. Yritän tunnistaa niiden käyttöä käytännössä, ja pohtia pitääkö yleinen väittämä permakulttuurimenetelmien eduista öljyhuipun jälkeisessä maailmassa paikkaansa.

Tieteen ja kokemusperäisen tiedon suhde on yleensäkin erittäin mielenkiintoinen kysymys. Suomensin toiseen blogiini otteen David Abramin kirjasta Becoming Animal. Abram onnistuu kirjoittamaan kauniisti tieteen ja animismin kohtaamisesta.