Sinnikästä tuotantoa

Väikkäriä permakulttuurista, ruoantuotannosta ja energiasta


Jätä kommentti

Permakulttuurin perusteet – suunnitteluperiaatteet – Arvosta ja käytä uusiutuvia luonnonvaroja

Perkaan tutkimukseeni liittyen permakulttuurin perusteoksia. Keskeinen kirja, jota tutkin on David Holmgrenin Permaculture Principles & Pathways Beyond Sustainability. Ohessa seitsemäs osa kirjasta tekemästäni lyhennelmästä.

Ympäristöllä on paljon muutakin annettavaa kuin materia. Näitä tulisi käyttää hyödyksi aina kun niillä voidaan korvata materian käyttö. Uusiutumattomia luonnonvaroja tulisi käyttää vain systeemiä perustettaessa, ei sen ylläpidossa. Uusiutuvan materian käyttöiän ja uusiutumisajan suhde antaa kuvan siitä onko käyttö sopivaa, ja korostaa hitaasti uusiutuvien materiaalien kestävyyden, laadun ja huollon merkitystä.

Esimerkkejä uusiutuvien resurssien käytöstä permakulttuurissa:

  • Eläintyön käyttö maankunnostuksessa ja nurmen leikkuussa (kana- ja sikatraktorit)
  • Syväjuuristen kasvien käyttö vesi- ja ravinnepumppuina
  • Kasvien käyttö varjostuksessa, suojina ja aitoina
  • Typpeä sitovien pioneerikasvien käyttö sukkession kiihdyttäjinä
  • Eläin- ja ihmistyön käyttö
  • Uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö pitkäikäisten maarakenteiden valmistuksessa ja intensiivisesti hoidettujen alueiden maaperän mineraalikoostumuksen oikaisussa.
Mainokset


Jätä kommentti

Luentotehtävä: Arvioi luomulihantuotantoa ympäristöproblematiikan tutkijan silmin

Alkukevät on kulunut Maaperätieteen perusteet ja Luonnonmukaisen maatalouden johdantokursseilla. Kurssit ja niiden oheislukemisto ovat auttaneet minua palauttamaan mieleen aiempaa opittua ja sisäistämään maataloustieteiden perusteita. Harmittanut, että lukeminen vie niin paljon aikaa. Olisi kauhea halu ahmia uutta tietoa nopeammin. Hiljaa hyvä tulee.

Kurssit ovat muuttuneet kymmenessä vuodessa yllättävän työteliäiksi. Enää ei riitä, että opettelee asiat tenttiin, vaan kurssien aikana tulee rustata kaikenaikaa luentotehtäviä ja kotitenttejä. Nämä toki tehostavat opiskelua mutta vievät turkasesti aikaa muulta opiskelulta – kuten väikkärin funtsimiselta.

Julkaisen muutaman luomukurssin luentotehtävän ihmeteltäväksenne. Aloitetaan eläinteollisuuden pohtimisella.

Tehtävä: Mitä mieltä olet luomukotieläintuotannon tuotantotavoista? Pohdi luomukotieläintuotannon mielekkyyttä ympäristöproblematiikan tutkijan näkökulmasta.

Luomusäädöksien avulla pyritään takaamaan, että luomun minimivaateet toteutuvat. Eläintuotannossa säädökset keskittyvät pääasiassa eläinten hoitoon ja kasvuolosuhteisiin, sekä rehun alkuperään ja laatuun.

Luomulla on, esimerkiksi Prismavierailulla esiin tulleiden kyselytulosten mukaan, korkea arvostus kuluttajien parissa. He uskovat, että luomun reunaehdot ovat tiukat. Kuluttajat kokevat, että luomutuotanto parantaa erityisesti ruoan makua ja eläinten hyvinvointia (Nuutila 2011). Säädösten perusteella suurin ero tavanomaisen ja luomutuotannon välillä tuntuu kuitenkin olevan rehun alkuperä- ja laatuvaatimukset, jotka toki limittyvät eläinten hyvinvointiinkin.

Luentoesitysten perusteella suurimmat erot eläinten hoidossa tavanomaisen ja luomun välillä tuntuivat yllättävän pieniltä, vain eläinten kytkykielto, pidempi laidunnuskausi ja ikkunapinta-alan määrä erosivat merkittävästi tavanomaisesta. Esimerkiksi minimitilavaatimukset ovat hyvin samankaltaiset tavanomaisessa ja luomussa (Nuutila 2011). Samoin vaatimus, nautojen elintoiminnoille haitallisesta, liiallisesta väkirehun käytöstä tuntui marginaaliselta erolta kun tavanomaisessa tuotannossa rehusta 46% on väkirehua ja luomussa 35%.

Luomunaudantuotannon pääedut tuntuvat painottuvan eläinten hyvinvoinnin sijaan ravinteiden kierrättämiseen, tilan tuotannon monipuolistumiseen ja maaperän hoitoon, sekä välillisesti maaseutuyhteisön yhteistyön kehittymiseen. Vaatimus omien rehujen tuottamisesta ehkäisee tehokkaasti eläin- ja kasvintuotannon eriytymisen ja ylläpitää näin tehokasta ravinteiden kiertoa tilan sisällä. Vaatimus luomurehusta taas kannustaa monipuolistamaan tilan viljelykiertoa ja viljelykasvien monimuotoisuutta, mikä ylläpitää mm. tilan maaperän kuntoa.

Siipikarjan- ja siankasvatuksessa tilakohtaisen rehutuotannon tuotantosysteemin kiertoja sulkeva etu ei toteudu. Puutetta perusteltaneen ruokinnan vaatiman valkuaisrehun korkeammalla määrällä ja sen kotimaisuusasteen pienuudella (WWF/Kiianmaa 2010). Ympäristön kannalta perustelu ei ole pätevä, vaan tuotantomäärä tulisi suhteuttaa saatavilla oleviin resursseihin. Sian ja broilerin lihaa tuotetaan siis Suomessa ympäristön kannalta liikaa. Erääksi keskeiseksi ongelmaksi nousee myös soijarehun suuret kielteiset ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset tuotantomaissa (WWF/Kiianmaa 2010).

Luomulla on kiistatta etuja eläinten hyvinvoinnin ja ruokinnankin kannalta. Mielestäni sen edut painottuvat kuitenkin nautojen kasvatukseen ja sen kautta tuotantorakenteen kehittämiseen, eivät niinkään eläinten hyvinvointiin, vaikka kuluttajat näin uskovat. Kun luomun käytännöt ovat yleistymässä myös tavanomaisessa tuotannossa, herää kysymys onko kuluttajille tarjottu kuva oikea, ja tulisiko luomusäädökset tuoda yleisiksi säädöksiksi tavanomaiseen nautojen kasvatukseen ja kehittää luomua yhä paremmaksi.

Lähteet

Nuutila, J. 2011. Liitemateriaali Nuutilan luentoihin.

WWF Suomi/Kiianmaa, S. 2010. Sademetsää lihatiskillä – Soijan tuotannon ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset.